—Taitaa olla niitä kisällimiehiä, hän lisäsi ylenkatseellisesti.
Eikä Jaana vastannut vieläkään.
—Hyvästi sitten, sanoi Heikki ja meni.
—Ja hyvästi ijäksi, hän jatkoi vielä itsekseen oven ulkopuolella.
Se sai nyt olla sillä hyvä. Eikä Heikki tahtonut enää koskaan sen koommin lapsuutensa petollista ystävää ajatella.
25.
Kuitenkin oli asia kovasti koskenut Heikkiin. Jaanan kuva ei väistynyt hänen silmiensä edestä.
Heikki tunsi, että hänelle oli tapahtunut verinen vääryys, mutta hän ei tiennyt ketä syyttää siitä.
Vihdoin kävi tämä viattoman kärsimyksen tunne hänelle niin tuskalliseksi, että hän jätti talon ohjat nuoremmalle veljelleen, otti perintö-osuutensa ja matkusti seuraavana kevättalvena Amerikkaan. Mahdollisesti vaikutti hänen lähtöönsä myöskin pelko arvannosto-asian seurauksista, sillä kauppias Luikarinen oli kivenkovaan kieltänyt hänet armoa pyytämästä.
Silloin oli Jaana jo synnyttänyt lapsen.