26.
Kauppias kulki usein etelässäpäin. Sieltä palatessaan hän aina poikkesi Rönnyn mökkiin, jossa Iikka otti hänet avopäin vastaan ja toimitti heti hänen eteensä höyryävän puolikupposen. Yhdessä he istuivat sitten toisen tuvan puolella, istuivatpa usein päivän taikka yönkin, tinttasivat päänsä täyteen ja lausuilivat voimakkaasti sekä laajaperäisesti.
Oikeastaan se oli kauppias, joka lausuili. Hän oli jo usein tullessaan hyvässä hiprakassa. Silloin oli hänellä mahtavat sanat, vaikka eivät Iikankaan paljon perään antaneet, kun hän muutaman ryypyn vanhaksi pääsi. Kuitenkin pysytteli hän puheissaan enemmän säestäjänä.
Kerran kevättalvella tuli kauppias jo aamusta päivin.
Illalla kuuli Jaana eteisen läpi kulkiessaan seuraavan keskustelun.
—Kuules, Iikka! Sinä olet sellainen naukumaijan poika.
—Mitäpä tässä muutakaan köyhä mies. Hyvä jos röyhtäistä tohtii toisin päivin.
—Ei se ole sen köyhyyden takia, kyllä minä tiedän. Mutta se on siksi, että sinä muka olet linnassa istunut.
—Ei nyt puhuta siitä.
—Miksei puhuta? Kenenkä sinä et luule tässä tiilenpäitä lukeneen?