Se oli isän mielestä sulaa hassutusta. Hyvästi oli hänkin Holli-Reetan kanssa toimeen tullut, vaikka olivat vieläkin vihkimättä.
—Vanhapa tuo on, hän oli toisen kerran ähkäissyt.
Holli-Reeta oli sen johdosta häntä nuhdellut perinpohjaisesti. Mikä vanha kauppias oli? Mies parhaassa ijässään. Ja jos nyt vähän vanha olikin, niin sitä parempi. Eipähän sitten enää niin paljon muiden jälessä juoksisi.
Kerran eräänä synkkänä syys-iltana ajoi kauppias heille. Kotvan toisessa tuvassa Iikan kanssa juopoteltuaan, hän pyysi saunaa, joka hänelle joutuin toimitettiin. Jaana käskettiin häntä kylvettämään.
—Minä en mene, sanoi Jaana.
—Mikä on, ettet mene? kysyi Iikka Rönty ja tunsi samalla, että hänen sisuksensa kiehahtivat.
—Menköön äiti. Se ei kuitenkaan osaa olla siivolla se kauppias.
Eikä Jaana tahtonut mennä, vaikka vanhemmat kuinka olisivat häntä kehoittaneet.
Iikka suuttui niin, että maailma pimeni hänen silmissään.
Kuitenkin hän hillitsi itsensä tällä kertaa. Mutta Holli-Reeta tarttui Jaanan tukkaan ja lupasi antaa hänelle sellaisen kukakäskin, että vielä viimeisellä tuomiollakin muistaisi neljättä käskyä vastaan rikkoneensa.