2:NEN VUOROLAUSUJA
Jänö sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan, neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon.
KANTELETAR (valittaen)
Jop' on kaunis kaatununna, tinarinta riutununna, sortunut hopeasolki, vyövaski valahtanunna, mennyt lietohon merehen, alle aavojen syvien, sisareksi siikasille, veikoksi ve'en kaloille.
( Äiti rientää pelästyneenä vasemmalta karsikosta, näkee Ainon puvun ja vaipuu hiljaiseen itkun-nyyhkytykseen.)
ÄITI
Elkätte, emot poloiset, sinä ilmoisna ikänä tuuitelko tyttäriä, lapsianne liekutelko vastoin mieltä miehelähän, niinkuin mie, emo poloinen, tuuittelin tyttöjäni, kasvatin kanasiani!
(Kyykistyy maahan, peittäen kasvonsa esiliinallaan).
KANTELETAR
Sai käköset kukkumahan, yksi kukkui: lemmen, lemmen! toinen kukkui: sulhon, sulhon! kolmas kukkui: auvon, auvon!