Ja hän matkas monet maat ja meret, saapui Tukholman kautta Turkuun, tapasi hän siellä taaton harmaan: ollut voutina Kuusiston oli tuo jo Hemming-piispan aikaan; vaan nyt vanhana, sokeana seisoi Turun laiturilla, sulki syliin poikansa suuren hän.
Ja hän saapui Hämeen maille, kuuli, synnyinmaa miten kumahteli alla orhin kavioiden, näki Hämeen harjuilta väljät veet, ja hän tunsi, kuinka pihka tuoksui Suomen suurilla kankahilla, ja hän päätyi Lepaan kartanohon, siellä vieraili viikon, kaks.
Teki silloin suuren surmansynnin hengen mies valovoittohinen: näki Anna, Lepaan neiti, hänet, kauan impeä katsoi hän; unohtuivat uskon riidat hältä, vala kirkolle vannomansa, tunsi, kuinka virtas sydämeensä veri voimakas Tavastein.
Nauratti hän naisen nuoren. Eikä silloin kaartunut Ranskan taivas, humisseet ei silloin Seinen aallot, päivä paistanut Pariisin, mutta huokas synkkä Suomen honka, itki himmeä Hämeen järvi, koska sortui Heloisen helmaan Suomen ankara Abaelard.
Meni luostarihin Anna Lepaa, tuli piispaksi Maunu Tavast, poika heillä Olaus Magni oli, tiennyt ei tämä synnystään, kulki taaton opintietä; juuri kirjeen hän oli kirjoittanut, missä kertoi kotiin saapuvansa bakkalaario-lakkineen.
Häntä vartoi Suomen vanha piispa, vartoi lapsuuden leikkikentät, saaret, salmet, niemet, vartoi koko linna korkea Kuusiston, Pekka Karpalainen, linnanvouti, Rankonen, asemiesi myöskin, enin kenties tytär Karpalaisen, keltakutrinen Elina.
III.
Mutta kammiossaan hiljaisessa istuu mahtava Maunu Tavast, kesken muistojensa muinaisien, kesken valkean kesä-yön, kuulee, kuinka Heloise huutaa kautta aikojen armastansa, lukee, vaikka erota ei silmä enää merkkejä kirjojen.
»Peljännyt en loukata ma Luojaa, sua loukata pelkäsin ma, sinun tein ma silloin tahtos jälkeen enkä taivahan Jumalan, koska peitin nunnanhuntuun pääni; luulin synninkin peittäväni, nyt ma olen kurjin kuolevista, Herra on minut hyljännyt.
Seurasivat rakkautemme muistot mua äärelle alttarinkin, kunne kasvot käännän, siellä sinä, mitä mietinkin, mieless' oot, sun on piirtees Ristiin-naulitulla, sun soi äänesi messun halki, rukouksessani hartaimmassa haave syntinen sylkähtää.