Kauan oon jo tuuminut sun ottaa ruukin pestiin.
Kaksisataa saat jo heti. Käytkö kera kestiin?»
Lausui, otti lompakosta punalaitaa kaksi.
Mutta Jaakon poski lens kuin lumi valkeaksi.
Kuului kumea karjahdus ja puukko kirkas kiilsi, syvälle se ruukin herran rintaluihin viilsi.
Huuto, melske, meteli! Yön halki huudot raikaa, tulet, lyhdyt tuikkivat ja hätäkello kaikaa.
Makasi maassa patruuna. Jo ruukin väki herää.
Jaakko katsoo äänetönnä puukon punaterää.
Seisoo vieras mestari kuin patsas paikallansa.
Syöksee sisään Anja-rouva pitsivaipassansa.
Jaakko ympäri käännähtää. Mit' on tää? Mistä verta?
Haa, mi haamu ovella? Sen on hän nähnyt kerta.
Impi virran vierellinen, kuohupaita kulta!
Jaakon silmät iskevät nyt verta sekä tulta.
Sylihinsä Anja-rouvan tempaa, ulos kantaa, juoksee yöhön synkeähän, syöksee metsän rantaan.
Kauhu yössä kasvavi, käy huuto taloloissa:
»Patruuna on murhattu ja ruukin rouva poissa.»