NELJÄSTOISTA LAULU.
Tapa on meidän patruunalla—jota hän yhä jatkaa— kevättalvella kerran vuodessa tehdä pieni matka.
Karjalan kaiken hän ajelee ja Pietarin kautta palaa, ostaa metsiä matkoillaan, mut hommansa muut hän salaa.
Karjala näet on kaunis maa: joka kylässä taloa sata, joka talossa kymmenen tyttöä, kassan ruskean kantajata.
Emännillä on tsaijut hyvät ja isännillä viinat.
Patruunalla on muassaan musliinit ja silkkiliinat.
Lauluja urhot laulelee ja sananlaskuja lausii.
Viinan vierellä vierähtää voi helposti vuorokausii.
Karjalan mies on hyvä mies, ei kieltää voi hän mitään, tarjoaa, mitä talossa on. »Kuda Ruodshin brihalle pitää?»
Paljon pitää patruunalle: karhuja kaattavia, hirviä hiihdettäviä ja impiä ihania.
Hei, miten sukset sujuilee, kun Karjalan brihat luistaa!
Aamuhämärässä hongan alla he naukun ottaa muistaa.
Aunuksessa on aavat maat ja kirkas on hangen kanto.
Karjalan tytöillä vilkas silmä ja sukkela suun on anto.