Miehet hiljaiset hiihtelevät pitkin metsän rantaa.
Virkahtaapi se pisin mies, joka karhuntaljaa kantaa:
»Kontio korvennettava on pesähänsä omaan.»
Ikenensä irvistyivät nauruun sanattomaan.
Ruukilta soitto, laulu soi, on juhlat juuri heillä.
Miehet hiljaiset hiihtelevät poluilla ja teillä.
Aitan ovi murretaan ja öljytynnyri tuodaan, kumotaan kuistin rappujen alle ja risurovio luodaan.
Tuluksin tulta isketään. Hyvä Jumala! Liekit jo liehuu.
Kellarin kivilattialla öljy kuuma kiehuu.
Syttyy parrut, siltapuut. Hoi, missä on ruukin väki?
Lumiset koivut yksin yössä tuhotyön sen näki.
Hoi, koko kellari tulessa on! Pian permantopalkit pettää.
Saako näin tulla Tuonen sato ilman hiiskehettä?
Yläkerran salissa soitto soi. Pidot siellä on patrunessan.
Alakerrassa isäntä yksin voihkavi vuotehessaan.
Hänen rintansa on niin kipeä, hänen päätänsä suonet hakkaa.
»Anna anteeksi, Anja kulta, ja tanssimasta lakkaa!
Tanssin tahdit mun pääni päälle kuin rautapiikit putoo.
Kuolema ympäri kulmiani jo suruhuntuja kutoo.