Lieden ääreen leveästi istuu itse käskemättä, pistää pilaa keveästi, lämmittelee jalkaa, kättä; leikkii niinkuin hiirillänsä kissa, hetkeksikään päästä heitä ei hän silmistänsä; saalistaan ei Hurtta säästä.
Rovasti nyt rohkeasti keskeyttää kenstin pilan. lausuu varsin vakavasti: »Arvaan itse oman tilan, annan arvon vierahalle. Siksi kysyn: mik' on tuonut teidät näitten ortten alle, meille kunnian tään suonut?»
Iskee Hurtan silmä tulta: »Tulin käyntiin vastaamahan, jonka teitte, appikulta, kansan kanssa Hovilahan. Tietäkää, on mulla muisti pitkä niinkuin kruunun koura, joka kansan eljet suisti, jäi vaan uskon haave, houra.
Siksi valan vannotatte jälleen Ruotsin kuninkaalle, esivallan asetatte vanhan kansalle ja maalle, varoitatte vastaisista erheistä ja kapinoista, seurakunnan paimenista, vääristä myös profeetoista.»
Miettii, vihdoin virkkaa pappi: »Entä, ellen tehne sitä?» Pahoin paisuu Hurtan sappi: »Entä? Ellen tehne? Mitä? Tuomionne Tukholmasta saatte neuvosherrain suulla, syynne kansan kapinasta sovitatte hirsipuulla.»
Tuumii tuota pappi, sanoo: »Vaikk' on ange vaiva ajan, ain on sille, joka anoo, sentään armo Vapahtajan. Häneen turvaan, luotan! Mutta kuink' on käypä kansan kurjan? Säälinette sortunutta teille taistokauden nurjan?»
Haastaa Hurtta: »Säälin, säästän, rikostaan jos katuu kansa, kovan koston alta päästän, en, jos paatuu pahassansa. Tehkää mitä mielinette! Veitte kansan teille pahan, sitä itse sääli ette, ellette nyt—oikeahan.»
Miettii Haerkepaeus. Kuiskii kanttori: »Se luvatkaatte! Hurtan silmä tulta tuiskii, kohta salaman te saatte. Teeskennelkää ystävyyttä! Tutkikaatte tuntoanne: turha myrskyyn mennä syyttä, maa voi käyttää kuntoanne.»
Sanoo pappi: »Suostun!»—Päänsä painaa, herpoo hengen jänne. Lausuu Affleck, jättäin jäänsä: »Saitte voiton itsestänne. Onnittelen! Olkaa tyyni, unohdamme vanhan vihan; tiedän itse omat syyni, niinkuin omanne te ihan.»
Ja hän papin kättä puistaa parahalla tuulellansa, sitten jotain muuta muistaa, kuiskaa, katsoo appeansa: »Tulkaa kerran kestiin Hovin! Nähdä tytärtänne varmaan tahtonutte ootte kovin, tulkaa, näätte Annan armaan!»