TUOMAS: Mikä … on … onni?
KAIKKIVALTA: Se on lepo ääretön ja syvä.
TUOMAS: Silloin . en minä … ole ollut … ikinä onnellinen.
KAIKKIVALTA (hiljaa): Ette, sillä te ette lepää muulloin kuin minun seurassani.
TUOMAS: Mutta miksi minä en voi levätä koskaan? Voitko sen minulle sanoa, Pietari?
KAIKKIVALTA: Siksi että teillä on aina paha omatunto.
TUOMAS: Mutta miksi minulla, on paha omatunto?—Mikä se on tuo jäytävän omantunnon tuska, joka ei salli yön lepoa, ei päivän rauhaa minulle?
KAIKKIVALTA: Minä en tiedä. Mutta minä luulen, että sille ei ole olemassa mitään parannusta, sillä se on syntynyt teidän kerallanne.
TUOMAS (katsoo kummallisesti häneen): Sanotko niin, Pietari?—Joskus olen minä ajatellut näin: se on minun alempi itseni, joka vaatii jokapäiväistä kuolettamista ja kiduttamista.
KAIKKIVALTA: Te voitte olla siinä oikeassa, isä. Mutta ilman sitä ei olisi olemassa myöskään teidän ylempää itseänne.