TUOMAS: Niinkö luulet, Pietari? Tiedä siis, että kukaan ei ole kiduttanut itseään enemmän kuin minä.
KAIKKIVALTA: Minä tiedän, että kukaan ei ole ollut itselleen ankarampi.
TUOMAS: Rautaisin ruoskin olen minä ruumistani kurittanut ja tämän sakariston seinät ovat nähneet sieluntaisteloita, joita kaikki perkeleet helvetistä ovat kauhistuneet. Sillä he ovat nähneet, mikä minä olen pohjaltani!
KAIKKIVALTA (hiljaa): Te olette hyvin onneton ihminen, isä.
TUOMAS: … Toisinaan tuntuu minusta kuin minä en olisi ihminen ollenkaan, vaan peto, joka kahleitaan kalistelee ja saattaisi milloin tahansa murtaa ne… Etkö usko, että saattaisin murtaa ne, Pietari?
KAIKKIVALTA: Kyllä. Te olette hirveän voimakas, isä.
TUOMAS: Eikö totta: ei ole ketään minua voimakkaampaa?—Mutta ei ole myös mitään minua vaarallisempaa petoa maailmassa.
KAIKKIVALTA: Ihmispeto te olette, isä. Mutta juuri sellaisena minä teitä rakastan ja kunnioitan.
TUOMAS: Jumala tietää, että minä en ole jättänyt tekemättä mitään, millä itseäni kauniimmaksi ja paremmaksi kasvattaisin. Mutta minä olen syntynyt _rumana…
KAIKKIVALTA: Ei, isä…