TUOMAS (kiihkeästi): Kyllä. Ei kukaan ole syntynyt niin rumana kuin minä eikä kukaan niin yksinomaan rikollisena.
KAIKKIVALTA: Minä tiedän…
TUOMAS: Sinä et tiedä, mitä on syntyä sukurutsaisena…!
KAIKKIVALTA: Isä!
TUOMAS: Sinä et tiedä, mitä merkitsee miehelle saada isän ja äidin perintö sellainen kuin minä saanut olen…! (Vaikenee tukahduttaen liikutustaan.)
KAIKKIVALTA: Ja sentään te olette elänyt, isä.
TUOMAS (harvakseen): Elämä … ei ole ollut leikkiä minulle.
KAIKKIVALTA: Ja kuitenkin te olette kestänyt elämänne.
TUOMAS: Olen, sillä minä olen tähän saakka toivonut, että myöskin minulle kerran ennen kuolemaani taivaallinen hyvyys hymyilisi.
KAIKKIVALTA: Ja nyt, isä? Ettekö enää toivo sitä?