TUOMAS: Minä voin joskus … kohota korkealle, mutta ainoastaan ajatuksissani.
KAIKKIVALTA: Miten voi ihminen sen muuten tehdä?
TUOMAS: Minun vereni vaistot vetävät sinne … alas … ymmärrätkö?
KAIKKIVALTA: Mutta teidän henkenne pyrkii Herran taivahille.
TUOMAS (ristii kätensä): Niin.—(Jälleen levottomasti.) Siksi täytyy minun aina valvoa, aina rukoilla, kamppaella jokaisesta jalansijasta, jonka olen saavuttanut, etten jälleen syöksyisi syvyyteen…
KAIKKIVALTA: Täytyykö teidän aina taistella?
TUOMAS: Aina. Ja sentään kiitän minä Herraani Jumalaan siitä, että minä voin taistella ja tahdon taistella, sillä minä olen nähnyt niitä, joilta sekin onni on otettu pois jo syntymässä.
KAIKKIVALTA: Keitä ne ovat?
TUOMAS (synkästi): Niitä näkee vain siellä … alhaalla.—Jäätyneiksi sieluiksi tahtoisin minä niitä nimittää.
KAIKKIVALTA: Eivätkö he … sula … koskaan?