TUOMAS: Eivät. He jäävät sinne, missä ovat, ikuiseen yöhön ja pakkaseen.
KAIKKIVALTA (vavahtaen): Minua kauhistaa heidän kohtalonsa.
TUOMAS: Heille ei ole olemassa mitään pelastusta. Sillä he eivät tahdo tulla pelastetuiksi.
KAIKKIVALTA: Eivätkö he … ikävöi … Jumalan aurinkoa?
TUOMAS: Eivät. He pitävät valkeutta vihollisenaan ja yötä, sysimustaa yötä, ainoana ystävänään.—He jäävät sinne.
KAIKKIVALTA (herkästi): Katsokaa: on olemassa teitä onnettomampiakin ihmisiä.
TUOMAS: On. Mutta he eivät kärsi onnettomuudestaan niinkuin minä. Ja juuri siksi minä joskus kadehdin heitä.
KAIKKIVALTA: Onko … Jumala … ottanut heiltä … kyvyn kärsiäkin?
TUOMAS (päätään nyykayttäen): Sillä on hän minut heistä erottanut.— (Vaitiolo.) Se oli tarina niistä, jotka asuvat alhaalla ja jäävät alas iankaikkisesta niin iankaikkiseen.
KAIKKIVALTA: Voiko ihminen … tulla tuomituksi … jo elinaikanaan?