KAIKKIVALTA: Ja niin otitte te minut mukaanne ja kasvatitte minut?
TUOMAS: … munkkikuntani ankarimpien sääntöjen mukaisesti.—Minä ajattelin: noidan pojasta pitää tulla kirkon pylväs.—Nyt ajattelen lähettää sinut takaisin syntymäsijoillesi.
KAIKKIVALTA (säpsähtäen): Herran pyhää sanaa saarnaamaan?
TUOMAS: Niin. Mutta tahdon jo ennakolta ilmoittaa sinulle, että verinen kosto voi kohdata sinua entisen sukusi taholta.
KAIKKIVALTA: Isä: minä en voi lähteä sinne.
TUOMAS: Kuinka?—(Otsaansa rypistäen.) Pelkäätkö marttyyrikuolemaa?
KAIKKIVALTA: En.
TUOMAS: Minä en ymmärrä siis, mikä muu este voi sinulla olla.—Työ-ala, jonka sinulle osoitan, kysyy kypsyyttä ja mielenmalttia. Mutta luulin sinulla jo sitäkin olevan.
KAIKKIVALTA (rukoilevasti): Isä: miksi en minä saa jäädä teidän luoksenne ikuisesti?
TUOMAS: Minun luokseni? Mitä ajatteletkaan? Olethan nuori vielä… (Tyytymättömänä.) Luulin sinun riemastuvan siitä, mikä nyt näyttää painavan sinut niin alakuloiseksi.