MAUNU TAVAST (vitkaan): Minä olen saanut sieluni kirjavat kipinät sammumaan.—(Kuin karkoittaen ajatuksensa.) Nyt olet tullut varmaankin Turkuun Pyhän Henrikin haudalla rukoilemaan?
ANNA: Olen tullut Suomen piispan luokse Kuusistoon. Hän yksin voi antaa levon sielulleni.
MAUNU TAVAST: Minä olen vaivainen syntinen ihminen, joka en voi antaa muuta kuin mitä Jumala itse minulle kaikkihyvyydessään lahjoittaa. Mutta kenties voisin antaa sinulle voimaa kärsimään.
ANNA: Minä en kestä kärsiä enää. Jumala kaikkivaltias on minun voimani ja väkeni maahan musertanut.
MAUNU TAVAST: Ihmisen kyky kärsiä on mittaamaton. (Vaitiolo.) Sinä tahdot itsesi minulle ripittää?
ANNA: Niin. (Hiljaa.) Minä en ole voinut tehdä sitä muille kenellekään.
MAUNU TAVAST: Polvistu siis ja tunnusta syntisi minulle niinkuin Herran Jumalan palvelijalle. Varmaan on katuvainen sydän kaunein lahja, minkä me maan tomusta voimme Hänelle tuolla ylhäällä ojentaa.
ANNA (polvistuen): Minun syntini ovat suuret.
MAUNU TAVAST: Olen tottunut ihmis-erheitä kuulemaan.—Tahdotko ripittää itsesi tuntemattomana?
ANNA: Jos sinä sen sallit, isä.