MAUNU TAVAST: Puhu siis Jumalan kaikkivaltiaan kasvojen edessä! (Peittäen silmänsä kädellään.) Hän näkee, mitä me emme näe. Hän on kuuleva sydämesi äänen salaisimman. (Vaitiolo.)
ANNA: Minä olin nuori. Minä rakastin.
MAUNU TAVAST: Niin.
ANNA: Minä rakastin miestä, joka oli kaikilla inhimillisillä hyveillä varustettu. Ylhäinen suvultaan, etevä opiltaan, ritari ryhdiltään ja käytökseltään.
MAUNU TAVAST: Niin. Ja tuo mies?
ANNA: Oli pappi. Suuri tulevaisuus odotti häntä kirkon palveluksessa. Mutta hänen kunnianhimonsa tähtäsi korkeammalle. Europan kuuluisimmat yliopistot tahtoi hän haastaa kilpasille kuulemaan korkeata oppiaan ja väkevää väittelytaitoaan.
MAUNU TAVAST (hämmästyen): Kuinka?—(Pidättää itsensä.) Sinä lankesit ja hän sinun kerallasi?
ANNA: Niin. Ei ruumiin siveys, vaan sielujen pyhä yksinkertaisuus yhdisti meidät.
MAUNU TAVAST (hiljaa): Minä tiedän: te kuvittelitte toisenne täydellisiksi.
ANNA: Hän oli täydellinen. Sitä en minä yksin sanonut, koko maailma kertoi sitä minun kerallani. Sillä ei ollut hänen kaltaistaan Suomen pappien seassa…