ANNA: Kadun, että menin luostariin.
MAUNU TAVAST (hiljaa): Etkö kadu nuoruutesi hairahdusta?
ANNA: Isä: minä en voi.
MAUNU TAVAST (yhä hiljemmin): Miksi tulet siis minun tyköni?
ANNA: Teen sen henkeni hädässä, isä. Neuvo minua, opeta minua, että saisin rauhan iankaikkiselle sielulleni! (Vaitiolo.)
MAUNU TAVAST (tyyntyneemmin): Nunna puku ei ole peittänyt sinun haavojasi?
ANNA: Ei.
MAUNU TAVAST: Ei paasto eikä rukous ole haihduttanut hänen kuvaansa sinun sielustasi?
ANNA: Ei. Minä en voi rukoilla, isä. Minun kieleni sammaltaa ja minun järkeni on kadottanut kyvyn ajatella.
MAUNU TAVAST: Etkö ole pyhimyksiä huutanut avuksesi?