ANNA: Niin, se oli Heloise … ennen hedelmällisyyttä.
MAUNU TAVAST: Ja nyt?
ANNA: Hän ajattelee sinun poikaasi. Maunu Tavast, sinä olet kyllin suuri sen kuulemaan: on onnellista olla äiti sinun pojallesi.
MAUNU TAVAST: Onneton! Mitä tarkoitat sinä minun suuruudellani?
ANNA: Maunu Tavast! Suuri olit sinä jo silloin, kun sinä rakastit minua, niin suuri, että vaivoin koskin sinun olkapäähäsi. Nyt seisot sinä pilvien tasalla. Suru on tehnyt sinusta jättiläisen.
MAUNU TAVAST: Ja sinusta, Anna Lepaa?
ANNA (hiljaa): Minä en ole koskaan lakannut sinua rakastamasta.
MAUNU TAVAST: Kuitenkin sanoit sinä olevasi siitä onnellinen.
ANNA: Minä olisin onnellinen, jos voisin olla vertaamatta nykyistä elämääni siihen, mitä elin sinun kerallasi. Mutta oliko se elämää maan päällä? Ei liene lupa kuolevaisen olla niin onnellinen.
MAUNU TAVAST (soinnuttomasti): Ei.