OLAVI (tervehtien kohteliaasti): Teidän luostarinne maine heittää heijastuksensa jokaisen ylle, joka kantaa tuota pukua.—Äiti, suokaa minulle siunauksenne!
ANNA: Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua kaikessa sinun vaelluksessasi ja olkoon hänen oikea kätensä aina kevyt sinun pääsi suortuvilla. (Kääntyy pois pyyhkiäkseen kyyneleitään.)
OLAVI: Kas niin, nyt olen minä jälleen kotona tässä vanhassa, rakkaassa
Kuusistossa! Sinä et usko, setä, miten hauska matka minulla on ollut!
Ensin laivalla ja sitten täällä Turussa… Niin, tehän olitte myöskin
laivalla, hurskas äiti?
ANNA: Minä olen juuri tullut Tukholmasta.
OLAVI: Niin, minä muistan: te olitte aina syventynyt rukouksiinne.—
Setä, minulla on sinulle terveisiä… Ei, ei, kaikki terveiset
tuonnemmaksi. Niitä on liian paljon, Tukholmasta, Köpenhaminasta,
Pragista…
MAUNU TAVAST (vilkkaasti): Pragista? Oletko siellä ollut?
OLAVI: Minä poikkesin sinne matkallani. Siellä olet sinä hyvässä muistossa, setä. (Leikillisesti.) Niin, niin, kuulinpa minä siellä yhtä ja toista sinusta, jota sinä itse et ole koskaan kertonut minulle.
MAUNU TAVAST: Kuinka? He muistavat—?
OLAVI: Kyllä, tietysti vain vanha polvi. He puhuivat mielellään suomalaisesta harhaoppisesta maisterista, nimeltä Maunu Tavast, joka oli kuunnellut siellä m.m. Juhana Hus'in luentoja.—(Humoristisesti.) Kuinka on, setä? Olitko sinä harhaoppinen?
MAUNU TAVAST (hymyillen): Mahdollista kyllä. Meillä nuorilla oli siihen aikaan kaikenlaisia kerettiläisiä harrastuksia.