ELINA: Ei, ei.
OLAVI: Oletpas. Minä näen kyynelten jälkiä poskellasi.—Sinä itket vieläkin? Elina! Nyt juuri herahti heleä karpalo alta silmäripsen.
ELINA: Maisteri Olavi!
OLAVI: Sinä suret?—(Vetää hänet luokseen.) Miksi? Nyt sinun täytyy kertoa kaikki minulle. Elina, olemmehan me kasvinkumppaleita. Tahi oikeastaan: minä olen sinun vanhempi veljesi ja opettajasi.
ELINA: Minulla ei ole ollut veljeä milloinkaan.—Minä olen niin yksin, niin yksin.
OLAVI: Eikö sinulla ole ketään leikkitoveria?—Anteeksi, ethän sinä leiki enää. Sinähän olet suuri tyttö. Kuinka vanha olet?
ELINA: Eilen oli minun syntymäpäiväni. Minä täytin seitsemäntoista vuotta.
OLAVI: Niinkö? Sitten pitää minun sinua oikein kädestä onnitella.—Ja nyt istumme me tähän ikkunakulmaan ja juttelemme kuin kaksi vanhaa ystävää.—Olemmehan me ystävät, Elina:
ELINA: Maisteri Olavi on aina ollut hyvä minulle.
OLAVI: Sinä voit sanoa vain: Olavi.—Maisteri voin minä olla muille, sinulle olen minä … mitä olen minä sinulle, Elina?