ELINA: Minun toivoni ei taida siihen asiaan paljoa vaikuttaa.
OLAVI: Ehkä. Ehkä kuitenkin.—Katso: nyt ovat sinun poskesi kokonaan punertuneet.
ELINA (peittäen silmänsä käsivarrellaan): Niin, kun rusko on kohonnut korkeammalle…
OLAVI: Mikä kaunis suu sinulla on, Elina!—Oletko syönyt mansikoita? Luuletko, että löytäisimme niitä, jos lähtisimme auringon nousua kukkulalta katsomaan?
ELINA: Minä en tiedä.
OLAVI: Ja jos minä jäisin tänne? Olisiko se sinulle mieleen, Elina?
Jäisin koko syksyksi, koko talveksi, kenties koko toiseksi kesäksikin.
Mitä siitä sanoisit? Olisitko sinä iloinen siitä?
ELINA: Olisin. (Hiljaa.) Olisin siihen saakka kuin toinen syksy tulee.
OLAVI: Mutta—jos minä jäisin tänne—ijäksi?
ELINA (tuskin kuuluvasti): Silloin olisin minä ijäti onnellinen.—
(Vaitiolo.) Nyt päivä nousee.
OLAVI: Ja nyt minä suutelen sinua, Elina.