MAUNU TAVAST: Ei, Anna Lepaa, ei!—Hän tietää nyt, kuka hän on. Ja hän tahtoo jäädä tänne elinpäiväkseen.
ANNA: Kuinka?
MAUNU TAVAST: Niin. Herra on tehnyt ihmeen tänä heleänä aamuhetkenä.
Isä ja poika ovat toisensa ihmisinä tavanneet.—Olavi, syleile äitiäsi!
OLAVI (lähestyen): Äiti! Voitko unohtaa, mitä hurja sinulle huusin äsken?
ANNA: Poikani!—(Sulkee syliinsä hänet.) Sinä olet tullut! Sinä olet palannut siis kotiin todellakin.
OLAVI: Minä en luullut tuhlaajapoikana tulevani. Tämä yö on muuttanut minut sellaiseksi.
ANNA: Mitä olet sinä tuhlannut tänä yönä?
OLAVI: Erään pyhän pilvilinnan. Mutta minä olen ostanut sillä suuren kokemuksen.
ANNA: Minkä?
OLAVI: Minä olen tullut tuntemaan kesä-yön kerkeän unelman sydämessäni. Ja minä tiedän, että kaikki, mitä elämä vielä voisi tarjota minulle, olisi vain sen hetken himmeätä heijastusta.