MARTTI: Häntä? Minun edelleni? Mutta olihan se aivan luonnollista.
Päähäni ei ole koskaan voinut pälkähtää…
MAUNU TAVAST: Kyllä, se on pälkähtänyt usein teidän päähänne, vaikka te olette nyt liian ylpeä sitä tunnustamaan. Minä tiedän, ettei mikään ole niin omiaan ihmisen sydäntä kaventamaan ja kutistamaan kuin kärsitty vääryys enkä minä tahdo, että te sen takia alentaisitte itsenne johonkin tekoon, mikä ei olisi teidän sisällisen olemuksenne arvollinen.—Siis kuulkaa! Minä tahdon korjata erehdykseni. Martti kaniikki: te olette tuntenut itsenne täällä sorretuksi ja syrjäytetyksi hänen häikäisevän kuvansa rinnalla, jota te minun nyt ensi kertaa kuulette pojakseni nimittävän. Teidän ei ole tarvis tuntea enää niin. Virka on teidän. Te hoidatte edelleenkin arkkiteinin tehtäviä, mutta tästä lähtien vakinaisena.
MARTTI: Teidän korkea-arvoisuutenne: minä en tiedä, kuinka voin kylläksi kiittää teitä… (Kuiskien.) Ja mitä noihin äskeisiin sanoihin tulee … teidän korkea-arvoisuutenne voi olla aivan tyyni: ne eivät tule menemään minua pitemmälle.
MAUNU TAVAST (korkealla äänellä): Minä olen tyyni, sillä minä aion itse ne kauas kaiuttaa.—Olavi Tavast! Minä olen ollut heikko siinä, etten jo ennemmin ole sinua pojakseni tunnustanut. Minä en ole tahtonut vahingoittaa sinun suurta tulevaisuuttasi, kenties en myöskään himmentää sitä pyhyyden sädekehää, joka tähän päivään saakka on päätäni ympäröinyt. Nyt en minä tahdo enää omistaa mitään, mitä minä en totuudella ja yksinomaan totuudella voi saavuttaa, ja siksi salli minun sanoa sinulle: me olemme tästä päivästä saakka isä ja poika myös kaiken maailman silmäin edessä.
OLAVI: Sinä tiedät, isä: minä en voi toivoa mitään sen korkeampaa.
Sillä myöskään minä en tahdo mitään valheella varastaa.
MAUNU TAVAST: Siis totuuden puolesta isä ja poika! (Ojentaa kätensä hänelle.) Ja nyt lyömme me yhteen kaksi Tavastien teräksistä kättä ja toivomme, että se vaakunakilpi, joka tähän saakka on säilynyt kirkkaana ja tahraamattomana, ei ole myöskään meidän kädenlyönnistämme samentuva.
OLAVI: Kuitenkin tahtoisin minä omasta puolestani tehdä pienen muutoksen siihen.
MAUNU TAVAST: Minkä?
OLAVI (näyttäen kukkaa, jonka hän aikaisemmin oli saanut Elinalta): Teräksinen käsi on oleva myös minun merkkini elämän taistelussa. Mutta käsi, joka kukkaa kannattaa.
MAUNU TAVAST: Ja se kukka on oleva kukka ihmisyyden.—Minä näen toisten aikojen tulevan, jotka tuomitsevat toisin myöskin meitä ja meidän ajatuksiamme. Mutta minä tiedän jotakin, joka kulkee kautta aikojen, ja se on maan parhaiden miesten unelma kansansa ja kaiken ihmiskunnan pyhien pyrkimysten yhteenkuuluvaisuudesta. Sinä tahdot sitä kukkaa kannattaa?