OLAVI: Saakka kuolemaan, isä.
MAUNU TAVAST: Niin ei sinun elämäsi ole hukkaan liupeneva.
ANNA (hymyillen): Meille ei piispa Maunu Tavastilla ole mitään kautta aikojen kannatettavaa.
MAUNU TAVAST: Kyllä. Paljon.—Kaksi henkistä suurvaltaa olen minä elämässä kohdannut, kaksi niitä, jotka maailmoita muodostavat. Toinen niistä oli miehen unelma. Sinä arvaat, mikä toinen oli: naisen rakkaus.
ANNA: Liian vähän jättää meille Maunu Tavast, kun hän sulkee meidät itsemme luostariin ja epää meidät maan parhaita miehiä rakastamasta.
MAUNU TAVAST (hymyillen): Sinäpä sen sanoit, Anna Lepaa: vain vähän jätän minä teille maallisesta. Liian usein on mies tullut naisen luo rakastajana, liian harvoin nainen miehen luo uneksijana. Mutta maan parhaiksi naisiksi nimitän minä niitä, jotka meille kauniita ja korkeita unelmia ihmiskunnan kunniasta lahjoittavat.
ANNA: Ja mitä uneksit sinä siitä itse, Maunu Tavast?
MAUNU TAVAST (hiljaa): Tuskin tohdin sanoa sitä sinulle, Anna Lepaa, sillä aina kun katson siihen, huikenevat silmäni siitä, niinkuin tuohon koittavaan aurinkoon katsoessa… Minäkin kuulen ilmassa ihmishengen vapauden vaatimuksen, niinkuin Olavi on sen kuullut ja niinkuin sen on kuullut jokainen, jonka korvia eivät ajan pintakohinat ole kokonaan pimittäneet. Mutta minä en ole kuullut sitä uhkana enkä onnettomana enteenä, jonka täyttymistä vastaan meidän olisi tulella ja miekalla taisteltava, vaan siunauksena, aamutuulena, keväisenä kuiskeena mailta, joita me emme näe vielä, vesiltä, jotka meille vasta kaukaa kullan-välkkyvinä kangastavat… (Kuin itsekseen.) Kenties me emme kauan tarvitse luostareita enää… Kenties me emme kauan tarvitse edes kirkkoja, piispoja ja kardinaaleja enää…
OLAVI: Isä! Sinä sanot…?
MAUNU TAVAST: … Kenties voivat Jumalan lapset kerran käydä käsitysten totuudessa niinkuin maailman lapset nyt valheessa ja viettelyksessä… Kenties on korkein totuus kerran oleva totuus itseään kohtaan, silloin kun kaikki muut ovat ihmisen sydämessä voimansa kadottaneet… Kenties tulevat ihmiset kerran seuraamaan sitä yhtä jyrkästi ja ehdottomasti kuin he nyt näkymättömän sallimuksen salaisia lankoja noudattavat, mutta vapaasti ja sisällisellä hartaudella, tietäen olevansa tuntemattoman jumalan temppeleitä…