TUURA: Mutta ei enää? Miksi ei?
LALLI: Saatan sen sanoakin sinulle: riista on vähennyt näiltä mailta.
TUURA (viekkaasti): Ja miksi se on vähennyt?
LALLI (kuivasti): Sen mahdat itse parhaiten tietää.
TUURA: Tiedän, tiedän: rupesi naapureita ympärillesi ilmestymään.
LALLI (kolkosti): Niin.
TUURA (kuin ohimennen): Sinä vihaat naapureitasi?
LALLI: En heitä rakasta.
(Vaitiolo. Lalli nousee ja menee poikki lattian karsinanpuolelle. Avaa ikkunaluukun ja jää ulos tuijottamaan; kuun valo lankeaa hänen kasvoilleen. Tuura seuraa häntä ja laskee kätensä hänen olalleen.)
TUURA: Tiedän senkin, mikä mieltäsi kalvaa ja kaivertaa. Sinulla on murhe siitä, ettet saa olla enää kyllin itseksesi. Ihmiset vaivaavat sinua. Jokainen uusi savu, jonka näet taivaan rannalta nousevaksi, tuottaa sinulle uutta huolta ja mieliharmia.