KERTTU (selittäen vilkkaasti): Näät jos sinä nyt vielä yhteiset luvut heille luet ja ne uudet jumalat heitä liittämään loihdit, niin silloin heistä väkisinkin tulee mies ja vaimo…
HENRIK PYHÄ: Vaiti!—Kovimman kostoni uhalla käsken sinut Nousiaisiin, missä sinun on kärsittävä sopiva kirkkorangaistus julkeasta käytöksestäsi.
KERTTU (nakaten niskojaan): Entäpä minä en tule?
HENRIK PYHÄ: Silloin on esivallan käsi sinut saavuttava.—Ja mitä mieheesi Lalliin tulee, joka noitia palvelee, kiviä ja pyhiä puita kumartaa…
KERTTU (lyöden kätensä yhteen): Lalli?—Joka ei kumarra kuutakaan!
HENRIK PYHÄ: Tuon todistakoon hän kasteen ottamalla.—Ja nyt on minun toimeni täällä päättynyt. Nyt pyydän minä vain talosta hevosen sekä itselleni kohtuullisen kestityksen.
KERTTU (ynseästi): Kovasti on Lalli kieltänyt minun oudoille mitään antamasta.
HENRIK PYHÄ: Siispä otan omin luvin ja maksan maan rahan mukaan.—
(Ingolle.) Taidatko kyyditä minut toiseen taloon?
INKO: Tottahan toki.
HENRIK PYHÄ: Ota sitten hevonen tallista ja heiniä hevoselle.—Minä itse tyydyn leipäpalaseen.