(Kova tuulenpuuska. On kuin ulko-ovea rynkytettäisi.)
SINIKKA (parkaisten): Nyt ne tulevat!
KERTTU: Ketkä?
SINIKKA: Noidanhenget! Huone huojuu, kattotorvi tohisee…
KERTTU: Tuntuu nyt tietäjä kolmannen solmunsa aukaisseen.—(Sytyttelee pärettä ja saa sen jo tuleen leimahtamaan. Silloin kova ryske eteisessä, ovet lentävät auki, päre sammuu, kylmä viima puhaltaa läpi huoneen.) Taatto taivahinen.
SINIKKA: Äiti! (Pakenee karsinanpuolelle.)
KERTTU (sytytellen pärettä): Mene ja telkeä eteisen ovi!
SINIKKA: Äiti! Minä en tohdi!
KERTTU: Kuulitko? Särkee tuuli oven.—(Saa päreen syttymään, tuuli sammuttaa sen taas.) Näetsen! Porot silmille tulevat! (Selvitellen silmiään.) Sulje ovi!
SINIKKA (on sutiputi pukeutunut): Ka, eiväthän nuo purematta nielle.— (Menee eteiseen ja sulkee ulko-oven, kompastuu, kirkaisee ja palajaa takaisin kauhistuneena, väristen kuin haavanlehti.) Äiti! Äiti!