(Vaitiolo.)
KERTTU: Kumma on kuulijankin.—Et tuota uneksinut liene?
INKO: Näin sen näillä silmilläni.—Siellä hän vieläkin värjöttänee, autiolla järvenselällä, purku yöllinen ympärillä.
SINIKKA: Ihme, että itse pelastuit!
INKO: Minä tiepuoleen poikkesin, juoksin kuin huutavan hukan edessä, lankesin, nousin, lankesin, jouduin aina samoille jälilleni. Niin vihdoin talon aukean laidasta häämöttävän näin… Tuohon tuuperruin!
(Vaitiolo.)
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Mitä?
SINIKKA: Isä on tappanut hänet!
INKO: Kuolema sen teki.—(Vaitiolo.) Eikö Lalli ole kotona?