KERTTU: Ja minä sanon, että vaikka hänet hukka perisi…
LALLI: Ei sovi sutta sisälle manata.
KERTTU: … niin Inko häntä ei ikinä saa!
LALLI: St! Taitaa tulla tyttö!
SINIKKA tulee arkana, posket pakkasesta punertavina, katsoen kummallekin kupeelleen; riisuu lakkinsa ja kintaansa, puhaltaa sormiinsa, vilkaisee isäänsä, taas äitiinsä ja pujahtaa sitten nopeasti värttinänsä ääreen karsinanpuolelle.
(Vaitiolo.)
KERTTU: No, oliko käynyt rihmaan?
SINIKKA (säpsähtäen): Rihmat?—(Hämillään.) Äiti, minä aivan unohdin ne.
KERTTU: Eipähän se liene ensi kertaa tapahtunut.
SINIKKA: Ilta oli niin ihana…