Ylt'ympäri tanhusi terhenet yön,
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui —
ja uni se nousi ja nousi.
Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan kiipi —
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja katsoimme, kuinka se hiipi.
Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö!
Pian aurinko aalloista nousi.
Mut siitä asti mun aatoksein
yhä unten aaltoja sousi.
50.
Kun tietäis, kumpi se toistaan lie itkenyt enemmän? Kun tietäis, kumpi se nauraa voi nyt enemmän, minä vai hän?
Mut mitä me huolimme siitä!
me nauramme kumpikin vaan.
Hei, hahhahhaa! — Mutta minua ei
petä naurus se milloinkaan.
Se ei mua pettänyt ennenkään.
Minut kyynelin petti hän.
Kun tietäis, kumpi se toistaan
lie pettänyt enemmän?
51.
Kai ihmettelit sinä itsekses,
miten paljon ma sentään kestin,
miten siedin sun nauruas, pilkkaasi,
sen ennen kuin erolla estin.
Minä näin, miten silmäsi puhuivat:
"Tuolla miehell' on kova pinta!"
Siin' oikein arvasit, armahain:
kova on elon erakon rinta.