Licinukselle.
Parhain teet sa, oi Licinus, kun aina kulje aavaa et etkä liioin pelkää merta myrskyisää etkä liioin rantoja seuraa.
Tuuli tutjuttaa väkevimmin honkaa lakkalatvaa, suistuvat suuret tornit ryskinällä, näin salamatkin lyövät huippuja vuorten.
Toivoo viisas mies pahan päivän tullen, pelkää onnessaan elon oikkuisuutta. Katso, talvet antavi kolkot, kylmät Juppiter, hänpä
keväätkin. Ei ain ole ahdas, joskin nyt on ahdas. Eipä Apollo itse aina joustaan jännitä, virittää myös virren ja soittaa.
Näytä uljuutt' ain elon ahdingoissa, mieltä miehen myös! Puhaltaissa tuulen liian myötäisen, ole viisas, reivaa paisuvat purjeet.
Chloë.
Kartat kaurihin laill', oi minua, Chloë, kauriin kulkevan laill' Libyan vuorilla; emää etsivi rukka, metsää, myrskyjä pelkäillen.
Milloin, kas, kahahtaa lentävä lehti tuo, milloin marjojen taas varsia vihreä liikuttaa sisilisko; polvet pettävät, rinta lyö.
Kaunis karkuri, oi! En ole tiikeri, en lie leijonakaan Libyan korvesta, jätä äitisi jäljet, kypsä miestä jo seuraamaan!