Se kevään toivoja tarjoo sulle ja kutsuu onnehen ikuiseen. Mut ällös lauluhun liioin luota,— ei koskaan kuulu se toteuneen.
Ken kerran kuuli sen laulun tenhon, sen onnen kalpea kaiho vei, hän istui iltamat itkusilmin ja rinnan rauhoa saanut ei.
ANTIN PÄIVÄPALKKA.
Miksi nyt on Antti niin käynyt ahkeraksi, vaikka ennen mainittiin muita laiskemmaksi?
Hovistakin läksi pois— onkos kuultu moista!— vaikka saanut viikolt' ois markkaa kaksitoista.
Nyt hän päivät kaiket vaan männikköä kaataa, uutismaaksi uutteraan lahden rannan raataa.
Miksi nyt on Anttikin käynyt ahkeraksi?— syynä suu on suloisin, immen silmää kaksi.
Sorja Selma aidan taa saapuu aina illoin, päiväpalkan Antti saa suudelmissa silloin.
MARJAMAANI.
Mansikkahan kesä-aamull' läksin, pellon pientareita pitkin kuljin, muistin varoitusta äitikullan: Tuo'os mulle myöskin joku marja.