Ahkerasti poimin, rove täyttyi.
Mikä liekin silloin kullan tuonut, tuonut saman pellon pientarelle!… Sinne marjat heitin maistamatta, riensin riemuellen kullan luokse huulten mansikoiden poimintahan.
—Ällös, äiti, marjojasi surko, vuota vielä muuan viikko, kaksi, tuon ma sulle koko marjamaani!
HEINÄTYÖSSÄ.
Niin kuumasti paistaa päivä, vaikk' onpi jo laskullaan, hiki peittävi Annin otsan ja rinta se aaltoo vaan.
Ja työnsä jo heitti ja juomaan meni tuonne hän metsän taa, kuss' sorjien kuusten alla hete puhtahin pulppuaa.
Jo varjossa posket jäähtyy janon viileä lähde vie— mut ties, kuin sattunut sinne myös naapurin Antti lie!—
Jo kaikk' oli heinät koossa ja niityllä laannut työ ja päiv' oli laskenut ammoin ja saapunut vilpas yö,
kun kuusikon helmasta Anni sai kotihin kiiruhtain, mut poskia poltteli vieläi ja rinta se aaltosi vain.