1894.
RAKASTUNUT.
Raikkahasti laulaa aamunaalto, kun se läikkyellen rantaan lyö, hilpeä on haapalehdon helke, sit' ei paina elon päivätyö. Yksin kerttu laulaa murheissansa ikävöiden omaa armastansa.
Minä myöskin aamunaallon lailla ennen lapsenmiellä laulelin, sitten lietona kuin rannan haavat leikin, lemmin, lauloin, tanhusin. Nytp' on riemu poissa, kerttu kulta, saanut olen huolenvirret sulta.
KULTAANSA IKÄVÖIVÄ.
Oi, jos oma impeni armahin mä tänne sun vieraaks' saisin, karit kaikki ma tieltäsi perkkaisin ja väylät mä viitottaisin.
Ja kieloja aalloille kylväisin mä talvisen tuiskun lailla ja saisivat sadetta saaretkin ja kunnahat rantamailla.
Näin lempeni tuoksuja henkisit vaan ja kulkisit kukkamerta. Ja nyt jos, impi, et tullekkaan— niin tottahan toinen kerta!
HUOLISSAAN HUOKAILEVA.
Koko metsä on laulua täynnä, joka lehvällä lemmitään ja riemuten sirkut ja peipot ne kertovat keväästään.