Mut yhtäpä puuta ne linnut vaan karttavat kammoten— sen alla ma onneton istun ja huoltani huokailen.
MÄ METSÄN POLKUA KULJEN—
Mä metsän polkua kuljen kesä-illalla aatteissain ja riemusta rintani paisuu ja ma laulelen, laulelen vain.
Tuoll' lehdossa vaaran alla oli kummia äskettäin, niin vienoa, ihmeellistä all' lehvien vehreäin.
Minä miekkonen vain sen tiedän, minä vain sekä muuan muu ja lehdon lempivä kerttu ja tuoksuva tuomipuu.
ENSIMÄISEN YLIOPPILASKESÄNI MUISTO.
Järven taakse tehtiin venheretki, järven taakse talontyttölöihin, siellä viivyimme me päivän kaiken: Aamu aholl' oltiin mansikassa, ilta pihamaalla karkeloitiin— yö?—se maattiin aitass' impysien.
Purjepurrella kun sitten sieltä pois me aamun tullen laskettihin, muilla kaikill' oli joku muisto, millä ruusu, millä lemmen kukka millä kielokimppu rinnassansa. Minä yksin ilman olin, eipä kukkaa suonut impi mustakulma— antoi oman nuoren sydämensä.
Kotirantaan päästyämme, toiset riistivät jo kukat rinnaltansa, mutta kauvemmin ja hellin huolin immen sydäntä mä säilyttelin— heitin pois sen vasta viikon päästä.
1895.