SYYSLAULU NEIDOLLENI.
Jo pilvihin taivas peittyy ja paljas on rannan puu, tuul' laineita ärjyen nostaa, keto kukkiva kellastuu.
Suven hertas ja hempeä aika se kestävi hetken vaan, mut ainaiseksi se rinnan voi velloa aaltoamaan.
Kesän kukkaset elpyy kyllä taas tullessa keväimen— kun kestäis kesämme lempi yli talven ja tuiskujen!
MATKALLA.
Matka pitkä, mieli musta, mistä lohdun saapi?
Entisajan auvon muistot murheet karkottaapi.
Sinne jäi mun neitoni kuin kukka kotirannan; venhoni mä viiman viedä aukealle annan.
Ällös kukka kotirannan katso ulapalle, katso ennen laaksohon tai rannan kukkulalle.
Sortuvan mun aallon alle nähdä voisit siellä, siitä ehkä kauvan oisit, impi, murhemiellä.
—Joskus mua muista sentään, muista immyt rukka, ettei ensi aallon helmaan kaadu rannankukka.