Kuin rikkasen pienen mun viimat vei pois kauaksi maailmaan; mut tullevi loppu se tuulellei— rikan heittävi helmahan maan.
PUHTAHAT PURJEET.
Mit schwarzen Segeln segelt mein Schiff
wohl über das wilde Meer.
Heine.
Poikana purjehdin purrella kerran laineilla lakkapäillä, silloin ma näin lumivalkeat purjeet, neitoni laskevan näillä.
Syömeni syttyi ja henkeni hehkui armahan immen luoksi, mut oli pilkkuja purjeen täynnä,— tohdinko niiden vuoksi?
Silloinpa pilvehen päivyt peittyi vaatetta valkasemasta. Pilkkunen myös oli neitoni purje, varjossa näin sen vasta.
Pois päin, purteni murhemielin käänsin mä aavaa kohti— kaukaa ehkäpä immelleinkin puhtailta purjeeni hohti.
Voi kun et paistanut päivyt silloin, kaikki nyt toisin oisi, mullakin oisi nyt puhtahat purjeet, jäljellä ihanne oisi!
AUER JA USMA.
Ei päivyen auer ja yöhyen usma voi yhdessä leikkiä koskonkaan, näät toinen se lämmön ja lemmen on lapsi. ja toisen on kehtona kylmyys vaan.