Poissa tuolta tuomilehto, jossa kertun laulu soi, poissa kuuset kukkalatvat, jotka lasna huminoi.
Karja käypi laitumella minun leikkilehdossain, kodin kuuset tukkipuina uivat kotilahdellain.
Pirtin peräseinämältä honka myöskin kaadettiin: uutistorppaan notkon päässä saatiin seinähirsi niin.
Honka oli turvanamme tuiskiessa tuulispään, sepä pohjan jäiset viimat aina väisti lehvillään.
Uusi aika lehdot murti, kuuset kumos, hongat kaas, mutta kodin kaunisteeksi noussee uudet taimet taas.
1892.
KESÄ.
Linnut liitteli sanoja,
puien latvat lausehia.
Kanteletar.
LEMMEN UHRIT.
Veikko: »Anna, sisko, ruusu tuosta,
ruusu ihanaisin,
että viedä immelleni
illalla sen saisin!»