—Eikö inspehtori lahjoittaisi sitä minulle? Säälihän sitä on ruveta tappamaan, kun kuuluu kerran pehtorin tyttärenkin järvestä pelastaneen…
—Kuka sinä olet? ärähti asemapäällikkö.
—Olenpahan vain se Kujeelan Matti, jos inspehtori on joskus sattunut häissä tai ristijäisissä näkemään. Ja kyllä minä myös nahanhinnan korvaisin…
—Asetatko sinä myös savupiiput paikalleen? tiuskasi asemapäällikkö.
Mutta telegrafisti, jolle jälleen oli päivänkilo ruvennut silmiin käymään, ojensi pyssyn Matille, heristäen vihaisesti sitä hänen nokkansa edessä.
—Siinä on! ärähti hän. Ammu, ota pyssy! Mutta jos ohi ammut, niin maksat pyssyn ja karhun hinnan.
—Korkkipyssyllä minä tämän ammun, sanoi Kujeelan Matti, ja veti pullon taskustaan.
Kiipesi samassa tikapuille ja näytti pulloa Nallelle, joka seisoi jälleen nokka valkeana tiilen ja saven pölystä työnsä tunnustusta odottaen.
—Nalle! Tule pois sieltä! sanoi Kujeelan Matti pulloaan osoittaen.
Näetkö, mitä tässä on?
Nalle näki ja irvisti hyväntahtoisesti.