Mutta merimiehet, jotka aaltojen selkiä samosivat, kallistuivat yli laivanlaidan tarkemmin kuullakseen, pudistivat päätään ja kuiskasivat tuskin kuuluvasti:
—Käy myrsky syvyyksissä. Kohta se on myös korkeudet saavuttava.
—Luoja laupias meitä armahtakoon!
Risti kätensä laivan kapteeni, paljasti päänsä ja kaikki yhtyivät hänen kerallaan hiljaiseen rukoukseen.
Sen päätyttyä hän peitti päänsä ja virkahti reippaasti laivaväelleen:
—Me emme voi estää elämänmyrskyjä nousemasta. Mutta Jumalan avulla me voimme sitä ennen ehtiä valkamaan, joka on meidän hyvä uskomme ja luottamuksemme Herraamme Vapahtajaamme.
Kävivät kaikki taas hoitamaan purjeitaan. Mutta syvyys jylisi ja kumahteli kuin olisi suuri ukkos-ilma raivonnut meren sydämessä.
KALMAN KARKELO.
Lukkari oli jo virtensä veisannut, pappi saarnansa sanonut, mutta vielä myöhään yöhön kävi karkelo uutispirtissä, josta oli tuleva nuorikkojen asuinsija. Ne, jotka eivät tupaan mahtuneet, tanhusivat pihalla, jonne kuu ja tähdet loivat loistettaan ja kuului selvästi eteiseen sijoitetun soittoniekan viulu, mainehikas kautta rantakylien.
Pysähtyi valju morsian kesken karkeloa. Kuiskasi silmät suurina ja säikähtyneinä kullalleen: