—Kuuletko? Etkö kuule?
—Mitä?
—Etäistä soitantoa. Se kasvaa, se paisuu, se tulee tännepäin.
—Turhia! Kylän kansa vain kartanolla ilakoi. Taikka ovat ne oman soittoniekkamme säveleet, jotka nyt korvissasi kummittelevat.
—Eipäs! Nyt torvet torahtavat. Nyt lähtee liikkeelle ritarisaatto. Sen edellä ratsastaa uros puettu kultaan ja purppuraan…
—Armaani! Sinä näet näkyjä. Sinä uneksit.
—Kuin päivä paistaa hänen kilpensä, kuin liekki leimuaa hänen kypärsulkansa. Hänen orhinsa kaviot iskevät kultaisia kipinöitä… Hän tulee tännepäin, hän pysähtyy pihalle, hän hyppää alas satulasta…
—Sinä et ole terve, sinä hourit…
—Hän on täällä jo!
Seisoi tuvan ovella kaikessa loistossaan ja kunniassaan se maankuulu kuninkaanpoika. Riensi häntä vastaan riemusta säteilevin silmin ja käsivarret ojolla tuo kuvankaunis kuninkaantytär morsiusseppel kulmillaan.