Ihmiset kurkistelivat vaunun-akkunoista häntä, hymyilivät ja osoittelivat sormillaan. Heidän kauttaan levisi hänen maineensa aina laajemmalle.
Itse liikennetirehtöörille oli Nallella kerran kunnia tulla esitellyksi.
—Minä olen kuullut, että teillä on kesy karhu täällä? kysyi korkea herra, jonka edessä itse asemapäällikkö seisoi pää kunnioittavasti kumartuneena. Saako nähdä sitä?
—Herra tirehtöörin ei tarvitse muuta kuin viheltää.
Korkea herra vihelsi ja Nalle laukkasi heti pihaan rannasta, jossa hän juuri oli ollut leikkimässä lasten kanssa.
—Olethan sinä oikea Mesikämmen, sanoi korkea herra, ojentaen hansikoidun kätensä hänelle. Osaatko sinä hyvänpäivän tehdä?
—Kyllä, vastasi asemapäällikkö, viitaten samassa käskevästi Nallelle, joka heti kavahti kahdelle jalalle istumaan, katsoa paurottaen vuoroin kumpaakin heistä pienillä, pyöreillä silmillään.
—Hyvä päivä, hyvä päivä, kuoma, nauroi korkea herra, tervehtien kaksin käsin häntä. Kyllä meistä hyvät tuttavat tulee. Etköhän lähtisi minun kanssani Helsinkiin?
Nalle pudisti päätään, sillä eräs itsepintainen kärpänen tahtoi siinä samassa hänen korvaansa tunkeutua.
—Ei Nalle Helsinkiin lähde, hymyili asemapäällikkö. Hän viihtyy parhaiten täällä erämaassa.