—Etkä sinä suuttunut tai loukkaantunut siitä?
Musti katsahti minuun kummissaan.
—Kuinka niin olisin voinut tehdä! hän virkahti miltei nuhtelevaisesti. Olihan hän minun isäntäni enkähän minä muuten olisi voinut tietää mitään hänen tahdostaan.
Nyt oli vuoro minun tulla liikutetuksi.
—Sinä olet uskollinen luonne, Musti, virkoin hiljaa hänen mustaa päätään silittäen. Taikka, sanoisinko mieluummin, uskonnollinen. Sillä eiköhän se mahtane olla juuri sitä, mitä me tässä maailmassa uskonnoksi ja jumalanpeloksi nimitämme.
—Sinäpähän tiedät, hymähti Musti, tällä kertaa todellakin hiukan ivallisesti. Mutta minä en suinkaan tehnyt pelosta sitä.
—Mistä sitten?
—Luonnollisesti rakkaudesta.
—Sinä rakastit Taka-Möyrylää?
—Se on selvä. Ja täytyyhän sinun myöntää, että minulla oli täysin pätevät syyni siihen.