—Jäljestäpäin tulit ehkä sentään huomaamaan erehdyksesi, naljaili
Johannes.
—Kyllä, vastasi Liisa samaan nuottiin. Et sinä niinkään pyhä ja aineeton ollut.
Siinä hän oli sangen oikeassa. Johannes oli päinvastoin perin aistillinen.
Mutta Liisa oli iloinnut siitäkin ja ottanut vastaan hänen kuumat hyväilynsä ikäänkuin hymyilevällä, äidillisellä lempeydellä ja anteeksiantavaisuudella.
Tällä alalla oli Liisa taituri. Ja hän tuli vielä suuremmaksi taituriksi, kun hän tiesi siten tuota jumaloitua miestä ilahduttavansa.
—Sinä oletkin ainoa nainen, joka koskaan on vaikuttanut aistillisesti minuun, virkahti Johannes ikäänkuin puolustuksekseen.
—Ja sinä ainoa mies, vastasi Liisa silmänräpäyksessä.
—Sinulla on ollut niin paljon miehiä, uskalsi Johannes huomauttaa.
—Juuri siksi minä olen heidän suhteensa niin palovakuutettu.
—Minunkin suhteeni?