—Minä toivon niin, hymyili Johannes. Mehän emme juuri tapaa ketään.
Mehän olemme koko ajan ulkomailla asuneet.
—Ja sinä? Ei pienintä harha-askelta?
—Ei, vastasi Johannes vakavasti. Teen ennemmin suuren, jos sellainen mieleeni juolahtaisi.
Muttila laski kätensä tuttavallisesti hänen olalleen ja johdatti hänet pöydän luo.
—Minä en voi olla uskollinen, sanoi hän. Siksi minä en koskaan mene naimisiin enkä aiokaan mitään pysyvämpää suhdetta perustaa.
—Kuinka sinä siis järjestät asiasi? hymyili Johannes. Kadulta?
—Päinvastoin, virkahti Muttila itsetyytyväisenä. Täällä ulkomailla täytyy tosin tyytyä siihen, mitä saa. Mutta en toki kadulta milloinkaan.
—Ja kotimaassa? kysyi Johannes huvitettuna.
—Siellä liikun minä ainoastaan parhaissa seurapiireissä. Keneksi minua luuletkaan!
—Niinkö? Huomaan, että Helsinki on kehittynyt minun ajoistani.