—Sinä ymmärrät siis, että sen takana täytyy olla jotakin, sanoi
Muttila viekkaasti.
—Voi olla, hymyili Johannes. Toivottavasti sinulla kuitenkin on rehelliset tarkoitusperät.
—Rakastajattaresi suhteen? ehätti Muttila nopeasti ja huolestuneesti katkaisemaan. Vallan varmaan! Sinä saat pitää hänet minulta vaikka kymmenen lukon takana.
—Kiitos luvasta, hymyili Johannes edelleen. Mutta etköhän ilmaisisi jo minulle tuota taka-ajatustasi!
Muttila kohotti lasinsa ja katsoi merkitsevästi häneen.
—Minä näin sinut tänä aamuna kävelemässä kadulla erään naisen kanssa, hän sanoi.
Johannes joutui hiukan hämilleen.
Joko tuo lempo oli ehtinyt senkin nuuskia? Kaikkeen se kerkesikin, vaikka oli vasta samana aamuna tullut kaupunkiin!
Mitä hänen piti sanoa? Myöntääkö vai kieltää asia? Sotkeako pois vai kertoako kaikki avomielisesti?
Hän pelkäsi Muttilan suulautta. Tämä tekisi siitä kuitenkin suuren numeron. Ja Liisakin oli tulossa juuri. Varmaankaan ei Muttila malttaisi vaieta asiasta, vaikka se olisi hänelle kuinka salaisuutena uskottu, ja rupeisi sitä kenties sopivana ja pikanttina pöytäpuheena käsittelemään.