Oman käytäntönsä mukaan nimittäin.
Ja sillä oli selvät rajansa, jotka Johannes hyvin tunsi. Muuta kuin henkistä tietä ei Johannekselle ollut mahdollista naista lähestyä.
Naisen sielu hänen täytyi ensin valloittaa. Muu sai seurata, jos seurasi, ikäänkuin kaupanpäälle.
Eikä Johannes voinut ymmärtää, kuinka saattoi muuten ollakaan. Kuinka miehet ollenkaan saattoivat naista millään muulla tapaa lähestyä ja kuinka naiset puolestaan voivat tyytyä sellaiseen!
Tosin hän tiesi ja oli nähnyt, että oli toinenkin tie naista lähestyä. Mutta sehän oli kevytmielisiä, sehän oli epäsiveellisiä naisia varten, joille se saattoikin olla omiaan.
Eiväthän ne raukat olisi kuitenkaan mistään paremmasta ymmärtäneet. Ja narri se mies, joka antoi heidän narrata itseään.
Ruveta moisille tunteitaan tarjoilemaan? Sehän olisi ollut samaa kuin tuhlata ruutia harakoille.
Mutta että niinsanotut sivistyneetkin naiset saattoivat tuossa suhteessa olla porttoja pahempia! Eikö heidän itsetuntonsa noussut? Olivatko hekin sitten kokonaan eläimiä?
Kerran oli Johannes tuossa suhteessa tehnyt tuhmuuden ja arvotonta naista väärästä päästä lähestynyt. Se oli ollut hänen entisen vaimonsa serkku, Signe nimeltään, jolle Johannes jo nuorena ylioppilaana ja toisen kerran vielä tohtorinakin oli tunnustanut rakkautensa.
Johannes tuhlannut parhaat tunteensa ja pyhimmät mielialansa hänelle.
Signe vain veikeillyt ja pitänyt häntä pilkkanaan.