—Armaani, hymyili Liisa. Enhän minäkään ole kysynyt, missä sinä vietit ja vietät iltasi.
Se oli totta. Liisa ei ollut koskaan kysynyt sitä.
Johannes oli joskus ollut siitä varsin kiitollinen Liisalle ja pitänyt sitä hienotunteisuutena, jota ei voinut kyllin korkealle arvostaa. Varmaan ei moni nainen olisi tehnyt samoin Liisan sijassa.
Nyt hän samasta asiasta kirosi Liisaa ja moitti häntä katkerasti mielessään.
—Miksi et ole kysynyt! hän sanoi. Minä olisin kyllä vastannut totuuden mukaan.
—Tiedänhän, että seurustelet rouva Rabbingin kanssa, lausui Liisa tyynesti. Mitäpä se olisi kysymällä parantunut!
—Ja sinä Muttilan!
—Jos tahdot, voin minä kyllä lakata hänen kanssaan seurustelemasta.
Johannes mietti, mitä sanoisi.
Vielä voisi kaikki tulla hyväksi heidän välillään. Jos Johannes nyt kieltäisi Liisan seurustelemasta Muttilan kanssa, sisältyisi siihen kieltoon luonnollisesti lupaus, ettei hänkään enää olisi hetkeäkään rouva Rabbingin kanssa.