—Ja vaikutuksesi?
—Että ikinaisellinen on ruvennut minua päivä päivältä yhä enemmän miellyttämään, nauroi Muttila.
Johannes nauroi mukana. Mutta hän ajoi koko ajan kiinteästi omaa päähänpistoaan.
—Enpä tiedä, hän sanoi kuin keveimmällä kapakkaleikillä, tokko uskallan lähettää ollenkaan Liisaa sinun matkaasi. Taidat olla kuin kiljuva jalopeura?
—Pelkäätkö, että me kaksi lohduttautuisimme? nauroi Muttila.
—Kuka tietää. Sellaista on ennenkin tapahtunut.
—Jos pelkäät, älä laske häntä?
—Häneen luotan minä täydellisesti.
Näin punoi Johannes juoniaan. Näin siirteli hän shakkinappuloitaan, ollenkaan huomaamatta, että ne tällä kertaa merkitsivät ihmiskohtaloita.
17.